Historia
Miksi Jared Leto?
Hyvin harvat saattavat muistaa aiemmat Jared sivuni - Mr. Leto ja So Jared. Mr. Leton avasin n. 3 vuotta sitten ja sivusto oli vain hetken auki. So Jaredin puolestaan tein vuotta myöhemmin, kunnes kiinnostus ylläpitoon katosi.
Tarkoitus on pitää Jared-Leto.net auki ilman minkäänlaisia katkoja. Nämä ovat tällä hetkellä ainoat fanisivuni, joten voin keskittyä ylläpitoon ilman häiriötekijöitä.
Sivuston aiheena on Jared Leto, koska hän on yksi suosikki näyttelijöistäni ja hänen musiikkinsa on loistavaa. Jared ja 30 Seconds To Mars faneja on Suomessa vaikka millä mitalla, joten on hyvä tarjota uusimmat uutiset heidän äidinkielellään.
Jaredin fanittamisesta
Jarediin törmäsin vuonna 1999, katsottuani Urban Legend - Kauhutarinoita. Hänen roolityönsä teki lähtemättömän vaikutuksen, mutta fanitus ei siitä alkanut. Näin elokuvan uudelleen vuosi myöhemmin (syksyllä 2000) ja Jared pisti yhä vahvasti silmiin. Tällöin aloin seurata lähempää hänen töitään ja katsoin jokaisen elokuvan, jonka vain onnistuin löytämään.
30 Seconds To Marsiin tutustuin vasta vuonna 2005, kuultuani yhtyeen ensimmäisen albumin kappaleita ja ällistykseni oli huomattava. En ole juurikaan odottanut paljon näyttelijöiden musiikilta, mutta Jaredin ääni on upea. Siitä lähti kiinnostukseni Jarediin ei vain näyttelijänä, vaan myös muusikkona.
Suosikki elokuva: Urban Legend
Roolisuoritus: Unelmien Sielunmessu
Omistamani elokuvat: Lord Of War, Alexanteri, Panic Room, Highway - Vaarojen Valtatie, Unelmien Sielunmessu, Amerikan Psyko, Vuosi Nuoruudestani, Urban Legend - Kauhutarinoita
Näkemäni elokuvat: Chapter 27, Lonely Hearts, Lord Of War, Alexanteri, Panic Room, Highway - Vaarojen Valtatie, Phonebooth, Unelmien Sielunmessu, Amerikan Psyko, Vuosi Nuoruudestani, Fight Club, Black and White, Veteen Piirretty Viiva, Urban Legend - Kauhutarinoita
JaredWeb.Org
Nimi oli erittäin hankala keksiä. Mielestäni Jarediin on vaikea liittää sanoja ilman, että ne kuulostaisivat typerältä. Ainoa vaihtoehtoni oli pitkään aiemmin käyttämäni nimi, So Jared. Silti jotenkin tuntui siltä etten tahtoisi käyttää nimeä uudelleen. Niinpä mietin vaihtoehdoksi osoitetta ja kävin läpi vapaita nimiä hostini sivustolla. Vapaina olivat Oh-Jared.com ja JaredWeb.org, joista jälkimmäinen miellytti enemmän.
Navigaatio
Projektit
Mr. Nobody
This Is War
Julkaisu: 8.12.2009
Tyyppi: Albumi
Info: Official
Eliitti
Top Affiliates
Viralliset
Tagboard
Sivuinfo
Jared Web on epävirallinen fanisivusto näyttelijä-muusikko Jared Letosta. Sivusto pyrkii tarjoamaan uusimmat uutiset ja pitämään suomalaiset fanit ajan tasalla miehen urasta.
En ole yhteydessä Jarediin, hänen perheeseensä, työntekijöihin tai 30 Seconds To Marsiin. Sivuston on luonut fani - täysin fanipohjalta.