BiografiaJared on aina ollut lahjakas taiteen saralla. H�n oli nuorena innokas maalaamaan ja h�nen toiveensa oli ryhty� taidemaalariksi ja h�n p��sikin opiskelemaan Philadelphian korkeakouluun taiteita. Kuitenkin, h�n vaihtoi koulua New Yorkiin, jossa h�n kiinnostui elokuvista. H�nen ensimm�inen roolinsa oli TV-sarjassa Crying Joy, jonka h�n k�sikirjoitti opintojensa ohessa.
Samana vuonna Jared muutti Los Angelesiin tullakseen n�yttelij�ksi. El�m� alkavana n�yttelij�n� oli kuitenkin yll�tt�v�n vaikeaa ja h�n mietti useasti luovuttamista. Kesti kauan saada rooleja, mutta lopulta vuonna 1994 h�nt� onnisti. H�n n�ytteli Jordan Catalanoa hitiksi nousseessa TV-sarjassa My So-Called Life. Sarja py�ri televisiossa kaksi vuotta, jonka aikana Jaredin roolihahmosta tuli yll�tt�v�n suosittu ja h�net valittiin Peoplen 50 kauneimman ihmisen joukkoon vuosina 1996 ja 1997.
Vuonna 1994, Jared esiintyi Alicia Silverstonen kanssa elokuvassa Cool and the Crazy. H�n ensimm�isen suuren elokuvaroolinsa How to Make an American Quilt, vuonna 1995 ja seuraavien vuosien aikana h�n teki pienemm�n budjetin elokuvia.
Vuonna 1997, Jared filmasi draamaelokuvan Prefontaine, joka perustuu tositarinaan legendaarisesta kilpajuoksija Steve Prefontainesta, joka kuoli tapaturmaisesti auto-onnettomuudessa.
Musiikillisen uransa Leto aloitti vasta vuonna 1998, perustamalla yhtyeen 30 Seconds to Mars, yhess� veljens� Shannonin kanssa. 30 Seconds to Marsin musiikkityyli on l�hinn� alternative rock ja yhtye julkaissut kaksi albumia. Esikoisalbumin nimeksi tuli 30 Seconds to Mars, jota myytiin noin 108 000 kappaletta ja toinen albumi, A Beautiful Lie on myynyt platinaa.
Kuluvien vuosien aikana nuori t�hti filmasi toinen toistaan tunnetumpia elokuvia kuten Veteen Piirretty Viiva, Amerikan Psyko, Unelmien Sielunmessu, Vaarallinen Valtatie ja Panic Room. H�n n�ytteli my�s historia-spektaakkelissa Alexander, jossa h�n n�ytteli Alexanteria n�yttelevan Colin Farrellin homorakastajaa, Hephaistionia.
Vuonna 2000, Jared kihlautui n�yttelij�t�r Cameron Diazin kanssa, pariskunnan seurusteltua kahden vuoden ajan. Jared on aina ollut eritt�in mieltynyt nuoriin- ja vaaleisiin kaunottariin, mutta ei ole osannut pysy� aloillaan pitk��n. Suhde Cameronin kanssa p��tyi kuitenkin eroon, jonka syy ei ole t�ysin varma - mies itse vetosi tiukkaan ty�aikatauluunsa. Sek� Jared, ett� Cameron ovat molemmat vahvistaneet, ett� p��t�s oli yhteinen ja sopuisa.
Rakkausrintamalla on tapahtunut my�hemmin paljon - Jared on yhdistetty lukuisiin kaunottariin ja herran k�sipuolessa viihtyy usein toinen toistaan tunnetumpi naishenkil�. Jared ei kuitenkaan ole viel�k��n sitoutunut.
Navigaatio
Projektit
Mr. Nobody
This Is War
Julkaisu: 8.12.2009
Tyyppi: Albumi
Info: Official
Eliitti
Top Affiliates
Viralliset
Tagboard
Sivuinfo
Jared Web on epävirallinen fanisivusto näyttelijä-muusikko Jared Letosta. Sivusto pyrkii tarjoamaan uusimmat uutiset ja pitämään suomalaiset fanit ajan tasalla miehen urasta.
En ole yhteydessä Jarediin, hänen perheeseensä, työntekijöihin tai 30 Seconds To Marsiin. Sivuston on luonut fani - täysin fanipohjalta.